Post by Admin on Sept 9, 2009 10:26:16 GMT 2
Burnout Stablen sekä laudan piti jäädä elokuun alusta tauolle, mutta näköjään se koskikin sitten vain lautaa. Tallin hevoset kisasivat normaalisti — ja hienosti elokuu menikin, siitä lisää myöhemmin.
Syyskuu pyörähti käyntiin hyvin aktiivisesti. Kuukauden aikana on näillä näkymin ainakin viidet ravit sekä Kasvattajakruunun karsinnat ja finaalit. Kasvattajakruunun osallistujat voi katsoa täältä ja tilanne on melkeinpä historiallinen! Tänä vuonna nimittäin kylmäverisiä näyttäisi tulevan enemmän kuin lämminverisiä, mikä on todella poikkeuksellista aiempiin vuosiin nähden.
Kaikki kylmäveriset ovat kuitenkin suomenhevosia, vaikka tänä vuonna osallistumisoikeus on myös mm. pohjoisruotsalaisilla ja döleillä. Liekö niiden puuttumisen syynä isäorien rankingpisteiden vähyys? Uskoisin, että kynnelle kykeneviä kylmäverisiä v-piireistä kuitenkin löytyy.
Tallin uutisia voisin kertoilla sen verran, että elo-syyskuun vaihteessa meillä oli todella isot odotukset Derbystä. Karisma Kat voitti I karsinnan jo heinäkuussa, Pacific Burn voitti II karsinnan ja oli neljäs Derbyn Tammasuosikissa, sekä Purnin Keissa voitti kylmäveristen Derbyn Tammasuosikin. Keissa kuitenkin sekoili omiaan II karsinnassa jäi jäi seitsemänneksi, kun kuusi ensimmäistä pääsivät finaaliin.
Finaalit olivat 30. elokuuta Ravirata Blue Milessa ja tulokset niistä saatiin eilen! Karisma petti odotukset jäämällä sijalle 11/12, mutta Pacific toi kotiin erittäin hienon kolmossijan ja 30 000 virtuaalieuroa riihikuivaa kahisevaa!
Kuninkuuskisojen kutsua ei ole vielä näkynyt... Mutta Purnin Vislaus jatkaa uraansa vuoden loppuun ja luultavasti siihen mennessä järjestetään kunkkaritkin. N.I.N.Shamaanin uran on kaavailtu päättyvän syyskuun aikana, mutta olisihan sekin hienoa saada kunkkareihin mukaan.
Kasvattajakruunuun meiltä on nyt sitten menossa uusimmat hankinnat Oriental Kind (Wonder Darkness - Derby-kakkonen 2009 Memory of Major, Bishop Ambesity) sekä Huvilla KND (Halla-Herra - J.E.P.Huvipöly, Vauhdin Pöly), molemmat Kind Trottersin kasvatteja. Omista kasvateista ilmoitin Kora Burnin (Dreamfield's Lionheart - Lovesong Nin, Ramses d'Athée) sekä Purnin Villipojan (Kekan Tulipallo - N.I.N.Venus, Ryysyrannan Gigolo). Villipoika on lähdössä Kruunun jälkeen Pohjantalliin, joten luonnollisesti pidämme peukkuja
Syyskuussa kisaamisen aloittivat liisioriin Fire's Herculeen varsatrio Biscayne Burn (e. Bluebay Burn, ei. Oxford Blue), Juno Burn (e. Endless Loisto, ei. Loren Fire) sekä Hi Hopes Burn (e. Berryjam Burn, ei. Conartist Yep). Jokaisella on nyt pari starttia alla ja lupaavimmin on aloittanut Biscayne.
Näiden kolmen ja aiemmin mainittujen Orientalin ja Huvillan lisäksi meillä on aloittelemassa 2-vuotias Pillow Talk UJ (GT Lover's Aim - UJ Carpe Diem, Retro Jazz) sekä vielä sivuton 3-vuotias tamma Pohjan Aino (Rallikainen - Koron Hopea, N.I.N.Humupoika).
Olemme todella helisemässä näin suuren varsamäärän kanssa ja opin ainakin sen, etten koskaan enää hanki yhtä monta uraansa aloittelevaa hevosta yhtäaikaa!